Venäläisten hakkerien epäillään varastaneen 9,7 miljoonan ihmisen terveystiedot tietomurrossa, joka on tehty Australian suurimpaan sairausvakuutusyhtiöön. Tietomurrossa varastettiin maan poliisin mukaan myös Australian pääministerin Anthony Albanesen tiedot.
Australian liittovaltion poliisipäällikkö Reece Kershawin mukaan tietomurron teki ryhmä löyhästi sidoksissa olevia kyberrikollisia Venäjältä.
– Uskomme murrosta vastuussa olevien olevan Venäjällä, sanoi Kershaw.
Hakkerit alkoivat tällä viikolla vuotaa tietoja julkisuuteen sen jälkeen, kun sairausvakuutusyhtiö Medibank kieltäytyi maksamasta heidän vaatimiaan lähes 9,5 miljoonan euron suuruisia lunnaita. Hakkerit ovat vähitellen vuotaneet varastettuja tietoja pimeään verkkoon.
Viranomaisten mukaan ensimmäinen vuoto näyttää olleen suunniteltu niin, että sillä saataisiin aikaan mahdollisimman suurta haittaa. Ensimmäisessä vuodossa hakkerit levittivät sellaisten ihmisten tietoja, jotka olivat saaneet hoitoa esimerkiksi päihderiippuvuuteen tai seksitauteihin liittyen.
Poliisin mukaan hakkereiden henkilöllisyys tiedossa
Poliisipäällikkö Kershawin mukaan tutkintaa tehdään yhteistyössä Interpolin kanssa. Hänen mukaansa epäillyistä hakkereista käydään keskusteluja Venäjän viranomaisten kanssa.
–Venäjä hyötyy tiedustelutiedon jakamisesta ja Interpolin kautta jaetusta tiedosta, ja sen mukana tulee vaatimus vastuullisuudesta ja luotettavuudesta, sanoi Kershaw.
Kershawin mukaansa tietomurron tekijöiden henkilöllisyys on tiedossa, mutta hän ei kuitenkaan nimennyt heitä julkisesti.
Kyberturvallisuusasiantuntijoiden mukaan hakkerit voivat olla yhteydessä venäläiseen kiristyshaittaohjelmaryhmä Reviliin.
Venäjä kertoi tämän vuoden alussa hajottaneensa ryhmän Yhdysvaltojen pyynnöstä. Venäjän turvallisuuspalvelu FSB:n mukaan ryhmän jäsenet "olivat kehittäneet haittaohjelmia ja organisoineet varojen kavalluksen ulkomaan kansalaisten tileiltä".
2:32