Venäläisten matkustamista Suomeen kiristetty – uudet rajoitukset astuivat voimaan

8:25img
Katso myös: Rajavalvontaa tehostetaan tällä viikolla muutenkin Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenin Suomen-vierailun takia. Millaisia erityisosaajia poliisi tarvitsee vierailun ajaksi? Katso videolta koko ylikomisario Heikki Porolan haastattelu.
Julkaistu 10.07.2023 05:43

MTV UUTISET – STT

Kiristykset koskevat esimerkiksi liikematkustamista ja opiskelua

Uudet venäläisten matkustamista Suomeen ja Suomen kautta muualle Schengen-alueelle koskevat kiristykset ovat tulleet voimaan. Kiristykset koskevat esimerkiksi liikematkustamista, joka sallitaan jatkossa vain Suomeen. Kauttakulku muihin maihin kielletään.

Lisäksi liikematkustajilla tulee olla välitön syy asioida Suomessa henkilökohtaisesti.

Venäjältä Suomeen tuleville opiskelijoille sallitaan jatkossa vain tutkintoon johtavaan koulutukseen tai osana tutkintoa tehtäviin opintoihin osallistuminen.

Venäläisiltä, jotka omistavat kiinteistöjä Suomessa, edellytetään jatkossa perustetta henkilökohtaiselle läsnäololle Suomessa.

Rajoitusten toimeenpanosta vastaavat ulkoministeriö ja Rajavartiolaitos.

Kaikkea venäläisten matkustamista Suomeen ei olla kiristämässä. Esimerkiksi Suomen kansalaisten ja Suomessa pysyvästi asuvien ulkomaalaisten perheenjäsenillä on edelleen oikeus tulla tapaamaan heitä Suomeen viisumilla.

Lue myös: Rajavartiolaitos: Keskiyöllä alkaneissa sisärajatarkastuksissa otettu kiinni muutamia henkilöitä

Rajavalvonta palautetaan Suomen sisärajoille viikon ajaksi

Tuoreimmat aiheesta

Rajavalvonta