Venäläisvakoojat murtautuivat demokraattien tietokoneverkkoon – varastivat tietoja Trumpista

Demokraattien tietoverkkoon murtautuneet venäläiset olivat päässeet käsiksi muun muassa Trumpia koskevaan tutkimusaineistoon.
Demokraattien tietoverkkoon murtautuneet venäläiset olivat päässeet käsiksi muun muassa Trumpia koskevaan tutkimusaineistoon.
Julkaistu 14.06.2016 19:00

MTV UUTISET – Reuters

Venäläisvakoojat ovat onnistuneet murtautumaan Yhdysvalloissa demokraattien tietokoneverkkoon, kertoo Washington Post. Krakkerit olivat onnistuneet saamaan käsiinsä muun muassa republikaaniehdokas Donald Trumpia koskevan koko tietokannan.

Kyseessä oli Trumpista tehty tutkimus.

– Tunkeutujat onnistuivat vaarantamaan koko systeemin niin täydellisesti, että he pystyivät lukemaan kaiken sähköposti- ja chat-viestittelyn, puolueviranomaiset ja turvallisuusexpertit kertoivat Washington Postille

Demokraattilähteiden mukaan mihinkään taloustietoihin, lahjoittajia koskeviin tietoihin tai henkilötietoihin ei kuitenkaan ilmeisesti ole päästy käsiksi.

Tuoreimmat aiheesta

Trumpin Yhdysvallat