Venezuelan hallitus on lähettänyt laskuvarjojoukkoja tukahduttamaan voimistuvat hallituksen vastaiset mielenosoitukset. Mielenosoitukset alkoivat reilu kaksi viikkoa sitten. Tähän mennessä ainakin kuusi ihmistä on kuollut ja kymmeniä on loukkaantunut yhteenotoissa.
Liekit lyövät kohti taivasta ja savu täyttää Altamiran aukion Venezuelan pääkaupungissa Caracasissa. Mielenosoittajat ja kaupungin asukkaat suojaavat kasvonsa savulta kangaspalasilla.
Opposition edustajat väittävät maan hallituksen käyttäneen väkivaltaa rauhanomaisia protestoijia vastaan. Mielenosoituksissa maan presidenttiä Nicolás Maduroa syytetään kansalaisten talousahdingosta ja korruptiosta.
Marudon turvallisuusjoukkojen väitetään ampuneen mielenosoittajia kovilla. Useita mielenosoittajia on pidätetty.
– Väkivaltaa käyttävät ryhmät eivät ole joukkojani, Maduro kiistää.
Opposition mielestä kyseessä on selvästi opposition väkivaltainen tukahduttaminen.
– Venezuelan kansa vastaa hallituksen väkivaltaan valkoisilla kukilla, sanoo oppositiojohtaja Henrique Capriles.
Marudo uhkaili uutistoimistoa
Mielenosoitukset alkoivat pari viikkoa sitten opiskelijoiden mielenilmauksella pienestä San Cristóbalin kaupungista. Mielenosoittajat ovat suuttuneet Nicolás Maduron sananvapauden rajoittamisesta ja maan heikosta työllisyystilanteesta.
Rauhanomaiset mielenosoitukset ovat kärjistyneet paikoin poliisin ja mielenosoittajien väkivaltaisiksi yhteenotoiksi.
– Poliisi käyttää surutta kyynelkaasua. Kaikki joutuvat hengittämään sitä, jopa lapset ja vanhukset, kertoo caracasilainen Mariana Benitez uutistoimisto AP:lle.
Vaikka Ukrainan väkivaltaiset yhteenotot ovatkin vieneet kansainvälisen median huomion, presidentti Maduron mielestä uutistoimisto CNN on raportoinut Venezuelan protesteista liikaa. Maduro on uutistoimistojen mukaan uhannut häätää CNN:n kokonaan pois maasta.
Presidentti Maduro on kehottanut ulkomaita, erityisesti Yhdysvaltoja, olla puuttumatta Venezuelan ”sisäisiin asioihin”.