Verivihollisten kohtaamisessa ryöpsähti: Törkeää huutelua kuningatar Elisabetista
Irlannin ja Englannin välisen Kansojen liigan ottelun yhteydessä maiden historiallinen vastakkainasettelu nousi pintaan, kun irlantilaisfanit yltyivät pilkkaamaan edesmennyttä kuningatar Elisabetia.
Irlannin ja Englannin välinen Kansojen liigan ottelu Dublinissa lauantaina nostatti odotetusti pintaan vihanpitoa, joka juontaa juurensa Brittien 800-vuotiseen valtakauteen Irlannissa ja maan veriseen taisteluun itsenäistymisestä.
Irlanti saavutti vapaussodan jälkeen vapaavaltion aseman vuonna 1921 ja lopullisen itsenäisyyden, Pohjois-Irlantia lukuun ottamatta, vasta vuonna 1949.
Brittimedian mukaan väkivaltaisilta yhteenotoilta vältyttiin, mutta ainakin törkeäksi luokiteltavaa huutelua kuultiin puolin ja toisin. Brittimedia Daily Mail raportoi sosiaalisessa mediassa huomiota herättäneestä videosta, jossa englantilaisfanit saivat kuulla irlantilaisilta törkeää pilkkaa tasan kaksi vuotta sitten kuolleesta kuningatar Elisabet II:sta.
– Lizzie on laatikossa, irlantilaiskannattajat huutelivat videolla ohi käveleville Kolmen leijonan kannattajille.
Daily Mailin mukaan tuhansia englantilaiskannattajia saapui Dublinin Aviva-stadionille seuraamaan EM-hopeajoukkueen ensimmäistä ottelua uuden, virkaa tekevän päävalmentajan Lee Carsleyn alaisuudessa.
Irlantia yli 30 kertaa A-maajoukkueessa pelaajana edustaneelle Carlseylle oman kotimaan kohtaaminen saattoi sekoittaa hieman pasmoja ottelun alla, sillä Englannin päävalmentaja istahti sen kummempia miettimättä kotijoukkueen penkille.
The Guardianin mukaan Carsley vaikutti olevan tilanteesta hetken ymmällään, kunnes hänet ohjattiin lopulta oikealle paikalle vierasjoukkueen pilttuuseen.
Irlantilaisyleisön buuauksen niskaansa saanut Carsley pysyi odotetusti hiljaa Englannin kansallislaulun God Save The Kingin raikaessa stadionilla.
Myös kentällä nähtiin tunnemyrskyä katsomossa aiheuttavia hetkiä, kun aiemmin Irlantia nuorisomaajoukkueissa edustaneet tähtipelaajat Declan Rice ja Jack Grealish onnistuivat maalinteossa ja johdattivat Englannin vakuuttavaa 2–0-voittoon isännistään.
Eräässä katsomolakanassa Riceen ja Grealishiin viitattiin ”käärmeinä”. Kumpikin sai kotiyleisöltä buuauskonsertin aina palloon koskiessaan. Kaksikosta Rice ei tuulettanut maaliaan lainkaan, Grealish sen sijaan hyppäsi ja löi nyrkillä ilmaan englantilaiskannattajien edessä 2–0-osumansa jälkeen.
Englanti kohtaa seuraavassa Kansojen liigan ottelussaan kotonaan Suomen. Huuhkajat saapuu vieraaksi Wembleylle tiistaina Suomen aikaa kello 21.45 alkavassa ottelussa.
Uusimmat
-
06:02
MTV:n tiedot: Vartija avasi sellinoven puukottajalle Kylmäkosken vankilassa – uhri pelastui täpärästi
-
05:59
Karri Kivi ällistyi – Liigan avausviikolta paljastui hengästyttävä fakta: "Voiko pitää paikkansa?"
-
05:54
Salainen palvelu: Trumpin salamurhayrityksestä epäilty ei ampunut yhtäkään laukausta
-
05:33
HD-aika tulee, onko televisiosi valmis? Näistä merkeistä tiedät, että edessä on uuden hankinta
-
05:27
Pörssisähkön tuntihinta yltää tiistainakin kymmeniin sentteihin – tällöin sähkö on kalleinta
-
05:17
Linnea Mynttinen oli 8-vuotias, kun hän menetti kotinsa Porkkalassa – tästä välirauhan ehdosta Suomen johto järkyttyi
-
00:01
Suomalaisilta huijattu rahamäärä kasvoi alkuvuonna – "Voi tapahtua puhelimessa tai somessa psykologisia koukkuja käyttäen"
-
23:34
Sauli Niinistö ja Jenni Haukio julkaisivat koskettavat sanat lentäjäveteraanin muistolle
-
23:06
Ruotsi valmis ottamaan johdon Nato-tukikohdassa Pohjois-Suomessa – tällaisia joukkoja Suomeen on luvassa
-
22:57
Tässä on Vaasan Sportin uusi pomo
-
21:43
Uusi koronavariantti leviää maailmalla
-
21:12
Jane's Addictionin keikka Bostonissa eskaloitui painiksi lavalla – loppukiertue peruttu
-
21:08
Yhdestä TTK-oppilaasta nähtiin aivan uusi puoli, joka sai Tanssiraadin hanat aukeamaan: "Itkin"
-
20:47
Asiantuntija Trumpin mahdollisesta salamurhayrityksestä: "Ehdottomasti tätä tullaan käyttämään kampanjoinnissa"
-
20:33
Maailman parhaaksi valittu jalkapallotähti jatkaa Barcelonassa
-
20:29
Erektio-ongelmia voi ehkäistä omilla toimilla – "Voi olla jopa ihmelääke"
-
20:27
Donald Trumpin salamurhayrityksestä epäilty kahleissa tuomarin eteen – syytteet julki
-
20:22
Helsingin Maunulassa poliisioperaatio – yksi sairaalaan
-
20:11
Awak Kuierille merkittävä kunnianosoitus
-
20:04
Ilkka Sasi erotetaan apulaispormestarin tehtävästä
-
Lataa lisää