Verohallinnon työntekijä katseli luvatta asiakkaiden tietoja

LK verohallinto
Verohallinnon mukaan toistaiseksi ei ole ilmennyt, että tietoja olisi jaettu eteenpäin tai niitä olisi käytetty väärin. Lehtikuva
Julkaistu 13.02.2025 11:27

MTV UUTISET – STT

Verohallinnon työntekijä on katsellut luvatta sellaisia asiakastietoja, jotka eivät kuulu hänen työtehtäviinsä. Asiasta uutisoi aiemmin muun muassa Taloussanomat.

Verohallinnon mukaan toistaiseksi ei ole ilmennyt, että tietoja olisi jaettu eteenpäin tai niitä olisi käytetty väärin. Tietoja luvatta katselleella virkailijalla ei ole enää pääsyä Verohallinnon laitteille tai tietojärjestelmiin.

Väärinkäytös selvisi Verohallinnon omassa valvonnassa.

Asiasta on tehty rikosilmoitus ja ilmoitettu tietosuojavaltuutetulle. Verohallinto on yhteydessä asiakkaisiin, joiden tietoja on katseltu luvatta.

Tuoreimmat aiheesta

Verot