Verohallinto iski lapsiperheiden pulssille: Tältä Ryhmä Hau -jakson käänteet näyttävät verotuksen näkökulmasta

1:03img
Video: Näin tarkastat verotiedot
Julkaistu 26.04.2020 15:09
Toimittajan kuva

Jari Heikkilä

jari.heikkila@mtv.fi

Verohallinto on tehnyt veroilmoituksen täyttämiseen liittyvän sometempauksen, jota voi luonnehtia viestinnälliseksi neronleimaukseksi.

Verohallinto nimittäin järjesti Twitterissä liveseurannan aamulla Yle TV2:lla lähetetystä Ryhmä Hau -lastensarjan jaksosta.

Jakson seuranta tehtiin nimenomaan verottajan näkökulmasta tarkasteltuna ja lopputulos on nokkelan hauskaa kommentointia, joka kantaa mukanaan jopa hyödyllistä tietoa ansiotulosta, työsuhde-eduista, tulonhankkimiskuluista ja vaikka mistä.  

Ryhmä Hau tuntuukin sisältävän ällistyttävän paljon verottajan silmään osuvia yksityiskohtia. Ryhmä Hau -poppoon lisäksi verottajan syyniin osuivat myös sarjan monet muut hahmot ja tapahtumat.

Myös tempaksen kommenteissa kiitellään Verohallinnon tapaa tehdä kuivasta verotiedotuksesta nauruhermoja kutkuttavaa viihteellistä, mutta samalla hyödyllistä sisältöä. Uudenlaista viestintäotetta kehutaan loistavaksi.

Määräpäivät veroilmoituksen tarkistamiseen ovat 5 miljoonalla palkansaajalla ja eläkeläisellä tänä keväänä 5.5., 12.5. ja 19.5. Toiminimiyrittäjien ja heidän puolisoidensa määräpäivä oli j2.4.

Lisätietoa veroilmoituksen tekemisestä Verohallinnon sivuilla:

Verohallinnon vinkit  veroilmoituksen tarkistamiseen ja täydentämiseen

Askarruttaako OmaVero? Näillä vinkeillä tarkistat ja täydennät veroilmoituksesi helposti verkossa

Tuoreimmat aiheesta

Verot