Pariskunnalle on tapahtunut vuoden aikana hyviä asioita.
Possen juontaja, vloggaajana tunnettu Veronica Verho ja hänen puolisonsa, Sohvaperunat-sarjasta tuttu Juhani Koskinen julkaisivat uudenvuoden kunniaksi soman yhteiskuvan Instagramissa.
Pariskunta poseeraa Koskisen julkaisemassa kuvassa kaulakkain.
– Kiitti 2020, paras vuosi ikinä, Koskinen kirjoittaa kuvansa yhteyteen.
LUE MYÖS: Etäsuhde päättyy! Veronica Verho ja Juhani Koskinen ostivat yhteisen asunnon Helsingistä
Vuosi 2020
Pariskunnalle on tapahtunut vuoden aikana paljon. Verho kertoi kesällä MTV Uutisille, että ovat olleet vuosia ystäviä.
Juuri ennen joulua he ilmoittivat etäsuhteensa päättyneen ja ostaneensa ensimmäisen yhteisen kodin. Koskinen asui Turussa, Verho Helsingissä.
Koskinen kertoi, että he aikovat muuttaa Punavuoreen. Rakkaus kuitenkin syttyi pikkuhiljaa, kun he tapasivat toisensa alkuvuodesta pitkästä aikaa molempien kotikaupungissa Turussa.
– Emme tunteneet vielä toisiamme silloin, kun asuin Turussa. Olemme myöhemmällä iällä tutustuneet, Verho kertoi.
Verho kommentoi, että kotikaupungin lisäksi heitä yhdistää myös toinen asia.
– Meille on sanottu, että olemme naimanaamat, kun meillä on tatuointeja ja muuta. Olemme suhteen lisäksi myös parhaita ystäviä, joten olemme hyvä mätsi. Se on tosi ihanaa, Verho kertoi.