Veronmaksajien kärsivällisyys palkitaan: Terrafamen liikevaihto yli kaksinkertaistui vuodessa

2:09img
Julkaistu 02.05.2018 19:10
Toimittajan kuva

Keimo Lehtiniemi

keimo.lehtiniemi@mtv.fi

Kaivosyhtiö Terrafame teki tuotantoennätyksiä ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Yhtiö käynnistää myös uuden akkukemikaalitehtaan suunnittelun ja aikoo olla pian globaalisti merkittävä tuottaja. Terrafame kertoo vesitilanteen kaivosalueella olennaisesti parantuneen eikä sulamisvesistä synny tulvariskiä.

Terrafamen alkuvuosi oli vahva. Liikevaihto kasvoi selvästi, käyttökate oli 10 miljoonaa plussalla, ja nyt ensimmäistä kertaa myös ilman keskeneräisen tuotannon arvoa. Metallien hinnat nousivat mukavasti, tuotantoennätykset paukkuivat.

Terrafame potkii vauhtia myös uuteen akkukemikaalitehtaaseen. Päätös toteutussuunnittelusta tehtiin viime viikolla ja satojen miljoonien investointipäätöstä odotetaan lähikuukausina. Yhtiö aikoo ehtiä sähköautobuumiin mukaan.

Terrafamen uutiset olivat tänään sen verran myönteisiä, että herää kysymys kannattaako valtion enää pyrkiä vähentämään veronmaksajien 77 prosentin omistusosuutta kaivosyhtiössä.

Yhtiö työllistää suoraan yli 600 työntekijää ja lisäksi saman verran alihankkijoiden leivissä.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa