Verstappen: Kimi olisi ollut voittotaistossa

Max Verstappen Kimi Räikkönen
xpbimages.com
Julkaistu 02.10.2017 20:52
Toimittajan kuva

Aleksi Virtanen

aleksi.virtanen@mtv.fi

Max Verstappen ajoi selvään voittoon Malesian GP:ssä. Tilanne olisi saattanut olla toinen ilman Kimi Räikkösen teknisiä ongelmia.

Verstappen myönsi kilpailun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa Räikkösen ongelmien helpottaneen hänen urakkaansa.

- Yksi kilpailija vähemmän helpottaa aina. Jos katsotaan vaikkapa Sebastian Vettelin kyytiä, niin Räikkönen olisi takuulla ollut kilpailussa vahvoilla, Verstappen myönsi.

Aika-ajoissa kolmanneksi ajanut Verstappen pääsi Räikkösen keskeytyksen ansoista starttaamaan käytännössä toisesta ruudusta. Hollantilaiselle uran toinen voitto tuntui jopa paremmalta kuin viime vuonna Barcelonassa tullut avausvoitto.

- Silloin meillä ei ollut vauhtia taistella voitosta. Olin siinä kisassa onnekas, kun tämä voitto oli ehdottomasti ansaittu ja ajamalla hankittu.

Verstappen on MM-sarjassa kuudentena. F1-kausi jatkuu ensi viikonloppuna Japanissa.

0:22img​​​​​​​

Tuoreimmat aiheesta

Malesian GP