Vesa Keskinen: Haluan edelleen näyttää isälleni, että kyllä poika osaa

Lehtikuva/Sanna Heikintalo
Lehtikuva/Sanna HeikintaloCopyright:MTV3 Oyj/Lehtikuva,2009
Julkaistu 15.09.2009 05:30

Vesa Keskinen on kauppias viidennessä sukupolvessa. Ammattiin ryhtyminen oli Keskiselle itsestään selvää pienestä pitäen, ja perheyrityksen pyörittäminen motivoi häntä aivan erityisellä tavalla. Verenperintönä häneen on istutettu paitsi myymisen taito, myös haave ydinperheestä.

− Haluaisin samanlaisen parisuhteen kuin isoäidilläni ja isoisälläni on. He ovat olleet yhdessä 60 vuotta, Vesa Keskinen kertoo.

Lapsiakin mies tahtoo, jotta olisi joku, joka ottaisi yrityksen ohjat käteensä sitten kun hän itse jää eläkkeelle. Mutta vielä ei ole sen aika.

− Isäni siirsi vetovastuun minulle ollessaan 47-vuotias, mutta minä ajattelin jatkaa paljon pidempään, Keskinen sanoo.

Hän leikittelee ajatuksella, että jos lähtisi lapsentekopuuhiin nyt, lapsi olisi ainakin kolmekymmentä ennen kuin isä väistyisi yrityksen johdosta.

Kaupassa töissä jo viisivuotiaana

Lehtikuva/Harri Pälvirinta

Lehtikuva/Harri Pälvirinta

− Äitini olisi halunnut minusta lääkärin, mutta minulle itselleni oli alusta asti selvää, että minusta tulee kauppias, Keskinen kertoo.

Hän muistelee olleensa kaupassa tienaamassa karkkirahaa jo viisivuotiaana pikkupoikana. Toimenkuvaan kuului hintalappujen liimaaminen tuotteisiin. Tosissaan hän aloitti työnteon ollessaan 19-vuotias.

− Olin isäni "kyläkauppakorkeakoulussa" seitsemän vuotta. Sen jälkeen hän antoi kaupan vetovastuun minulle. Kyllähän tämä suvun työn jatkaminen motivoi, haluan edelleen näyttää isälleni, että kyllä poika osaa, Keskinen tunnustaa, vaikka onkin oikeasti todistanut taitonsa isälleen jo moneen kertaan.

Kasvua ja lisää kasvua

Kauppias Keskinen arvioi, että Tuurin Kyläkauppa on tänään 600 kertaa isompi kuin 40 vuotta sitten. Kerroin koskee sekä pinta-alaa ja myyntiä.

− Olin kaksivuotias, kun isoisä perusti kaupan, joten en voi muistaa, mutta valokuvia olen nähnyt. Myöskään mitään papereita myynneistä ei tuolta ajalta ole, joten tämä on vain näppituntuma.

Joka tapauksessa kauppa on kasvanut hurjasti ja jatkaa kasvamistaan koko ajan. Suunnitelmissa on laajennuksia, mutta kun Keskinen puhuu pinta-aloista, toimittajalla menevät jo numerot sekaisin. Tuhansista neliöistä on kyse kuitenkin.

Tuoreimmat aiheesta

Studio55