Vesilintujen ja karhun metsästyskausi alkaa – tähtäimeen syytä ottaa runsaslukuisia lajeja, muistuttaa Suomen riistakeskus

Nokikana, linnut
MTV
Julkaistu 20.08.2022 05:54

MTV UUTISET – STT

Vesilintujen metsästyskausi alkaa tänään puoliltapäivin ja jatkuu joulukuun loppuun asti.

Suomen riistakeskus muistuttaa torstaisessa tiedotteessaan, että metsästäjien on kannettava vastuunsa kantojen hoidossa ja kohdentaa metsästys runsaslukuisiin lajeihin, kuten sinisorsaan, taviin ja telkkään.

Lisäksi vesilintujen metsästyskaudella saa metsästää taantuneiksi luokiteltuja lajeja, joita keskuksen mukaan ovat heinätavi, haapana, jouhisorsa, lapasorsa, tukkasotka ja nokikana. Osaa lajeista koskee saalisilmoitusvelvollisuus.

Tänään alkaa myös karhun metsästys. Riistakeskuksen mukaan syksy on kuitenkin poikkeuksellinen, koska valitusten vuoksi suurin osa luvista on jäissä eikä pyyntiä vielä voida monin paikoin aloittaa.

Lue myös: Poliisi muistuttaa metsästäjiä perusasioista tragedioiden välttämiseksi – "Painaa mieltä lopun ikää"

Tuoreimmat aiheesta

Metsästys