Vettel avasi pelin Jerezissä - Bottas joutui odottelemaan

IMG_2137
Sebastian Vettel
Julkaistu 01.02.2015 13:15

Matti Nyrhinen, Jerez

F1-kauden ensimmäisten testien ensimmäinen mies radalla oli Ferrarin Sebastian Vettel.

Saksalainen ohjasi uuden työvälineensä heti testiajan ensimmäisellä minuutilla radalle. Vettel sai ajettua ensimmäisten kolmen tunnin aikana yhdeksän kierrosta.

Eniten rataa on aamupäivän aikana kiertänyt Mercedeksen Nico Rosberg. Hän pyyhälsi kolmen tunnin aikana 41 kierrosta. Toiseksi eniten aamupäivällä ajoivat Red Bullin Daniel Ricciardo ja Sauberin Marcus Ericsson, 22 kierrosta. Ericssonilla oli lisäohjelmaa pyörähdyksensä kanssa, kun taas Ricciardon auton kone päästi savua ulos. Tulokaskuski Carlos Sainz Junior oli myös ahkerasti radalla ja hänelle on kertynyt 18 kierrosta Toro Rossolla.

Williamsin Valtteri Bottas joutui tyytymään odotteluun lähes kolme tuntia, kun aamulla esiteltyä autoa laitettiin kuntoon. Bottas ehti ajaa yhden kierroksen ennen puoltapäivää.

Jereziin saapuneet espanjalaisfanit joutuivat odottelemaan pitkään Fernando Alonson näkemistä uudelleen McLarenin ratissa. Testiaikaa oli kulunut yli puolitoista tuntia, kun Alonso pääsi ajamaan ensimmäisen kierroksensa uudella Hondan moottorilla kulkevalla autolla. Moottorin käyntiääni kuulosti ensimmäisillä kierroksilla epätasaiselta.

Lotus-talli loisti poissaolollaan. Talli kertoi Twitterissä, että heidän E23-autonsa on matkalla Jereziin ja sen pitäisi olla rata-alueella myöhemmin sunnuntaina.

Nopeimman kierrosajan, 1.23,106 on kellottanut Rosberg. Aika on kymmenyksen nopeampi kuin viime vuoden Jerezin testien nopein aika. Sen ajoi McLarenilla Kevin Magnussen. Tänään muut ovat jääneet hänestä yli puolitoista sekuntia.

Jerezin ensimmäinen testipäivä kestää tänään Suomen aikaa kello 18.00 saakka.

Nico Rosberg      Mercedes   1.23,106  (41 kierrosta)
Daniel Ricciardo  Red Bull   1.24,641  (22)
Marcus Ericsson   Sauber     1.24,804  (22)
Sebastian Vettel  Ferrari    1.25,764  (9)
Carlos Sainz jr.  Toro Rosso 1.26,081  (18)
Fernando Alonso   McLaren    1.40,738  (6)
Valtteri Bottas   Williams   ei aikaa  (1)

Tuoreimmat aiheesta

F1