Ferrarin Sebastian Vettel luottaa täysin siihen, että Kimi Räikkönen on edelleen yksi formula ykkösten taidokkaimmista ratinkääntäjistä.
Räikkösen jatko Ferrarilla on vaakalaudalla. Italialaistiimi puntaroi parhaillaan, luottaako se Räikkösen palveluksiin myös ensi kaudella.
Vettel kertoi viikonloppuna ajettavan Unkarin osakilpailun alla, että hän seurasi tarkkaan Räikkösen otteita ennen kuin pääsi F1-sarjaan.
- Muistan istuneeni kotona television edessä ja ihailleeni Kimin kierroksia onboard-kuvista. Hän on edelleen sama kaveri autossa. Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö hän olisi yksi taitavimmista kuljettajista varikolla, Vettel sanoi Autosportille.
Räikkönen teki kahden vuoden visiitin rallin MM-sarjaan tämän vuosikymmenen alussa. Se teki vaikutuksen Vetteliin.
- En tiedä, pystyisivätkö muut kuljettajat vaihtamaan ralliin ja menestymään siellä. Hän ei voittanut, mutta katsokaapa, millaista meno on siellä. Se on täysin erilaista, ja Kimi ei kasvanut rallin parissa, Vettel alleviivasi.
- Minusta se oli todella vaikuttavaa, ja sen jälkeen hän vielä palasi reissultaan ja oli jälleen kilpailukykyinen F1:ssä.