Sosiaalisen median kanavien ulkopuolella yhä sinnittelevä F1-kuski Sebastian Vettel ei tunne tarvetta jakaa elämäänsä suurelle yleisölle. Hän myös ihmettelee suoran kanssakäymisen katoamista fanien kanssa toimiessaan.
Ferrarilla ajava Vettel on ollut aina tarkka siitä, ettei kerro mitään perheestään julkisuuteen. Hiljattain Vetteliä salakuvattiin vaimonsa ja lastensa kanssa uimarannalla, mikä oli ensimmäinen väläys kuskin perhe-elämästä vuosiin.
Vettelillä ei ole virallista somekanavaa muuta kuin oman tiiminsä kautta eikä hän koe tarvetta kertoa itsestään.
– En yksinkertaisesti ymmärrä, että sinun täytyy jatkuvasti kertoa, mitä olet tekemässä, missä olet ja kenen kanssa, Vettel kommentoi saksalaiselle RTL:lle.
– Minulla ei vain ole tätä tarvetta tiedolle, mutten syytä ihmisiä siitä, että he puhuvat tauotta itsestään.
Vettel kertoo olevansa sen sukupolven edustaja, jolle pelkkä kameran edessä oleminen on tuntunut kiusalliselta. Nelinkertainen maailmanmestari tapaa jatkuvasti faneja, jotka haluavat yhteiskuvaan hänen kanssaan, mutta näissäkin tapauksissa Vettel toivoisi suorempaa kanssakäymistä.
– Ihmiset tulevat kysymään, että voidaanko ottaa kuva. Sitten räps ja he ovat tiessään, Vettel kummastelee.
Hänen mukaansa vain harva ihminen vaivautuu vaihtamaan edes muutaman sanan tapaamisen yhteydessä. Vettel toisinaan härnää faneja kysymällä, mihin tarkoitukseen kuva tulee. Vastaus kuuluu yleensä, ettei heillä ei mitään hajua.
– Sanon sitten, että no hyvä, että otit kuvan kuitenkin, Vettel naureskelee.