Victoria Beckham täyttää tänään 50 vuotta.
Muotisuunnittelija Victoria Beckham täyttää keskiviikkona 17. huhtikuuta 50 vuotta.
Beckham nousi julkisuuteen 90-luvulla kuuluttuaan ikoniseen Spice Girls -yhtyeeseen. Hänet tunnettiin Spice Girls -yhtyeessä taiteilijanimellä Posh Spice. Yhtyeen muut jäsenet ovat Geri Horner (os. Halliwell), Emma Bunton, Melanie Brown ja Melanie Chisholm.
Vuonna 1997, kun Beckham nautti suosiosta Spice Girlsin riveissä, saapui hänen elämäänsä suuri rakkaus: jalkapalloilija David Beckham. Pari ilmoitti kihlautumisestaan alkuvuonna 1998, ja heidän häitään tanssittiin kesällä 1999. Beckhameilla on neljä lasta: Brooklyn, 25, Romeo, 21, Cruz, 19, ja Harper, 12.
Kun Spice Girls -yhtye hajosi vuonna 2001, siirtyi Beckham muiden yhtyeen jäsenten tapaan soolouralle. Hän julkaisi muutamia singlejä ja yhden sooloalbumin, kunnes hän jätti musiikkiuransa ja siirtyi luomaan kokoaikaisesti uraa muosin parissa.
Nykyisin Beckhamilla on oma nimikkobrändi, jolle hän suunnittelee niin vaatteita, kenkiä, laukkuja, asusteita kuin kosmetiikkaakin.
David Beckham julkaisi Instagram-tilillään kauniin onnittelupostauksen vaimolleen. Onnittelupostauksen videoon on koottu erilaisia hetkiä parin ja heidän perheensä elämästä.
– Hyvää syntymäpäivää kauniille vaimolleni… Mennessäsi tähän syntymäpäivään sinun tulee katsoa taaksepäin ja olla ylpeä saavutuksistasi ja rakentamistasi asioista, Posh Spice, bisnesnainen ja naimisissa Englannin maajoukkueen kapteenin kanssa, David kirjoittaa nauruemojin kera.
– Mutta suurin menestyksesi ovat lapsesi. Sinä ohjaat heitä, rakastat heitä ja opetat heitä. He rakastavat sinua sanoin kuvailemattoman paljon, me kaikki rakastamme. Vietä ainutlaatuinen päivä, ansaitset sen, hän jatkaa.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Lue myös: Victoria Beckhamilta hämmentävä paljastus – aviomies David Beckham ei ole koskaan nähnyt häntä ilman yhtä meikkituotetta
Alla olevista kuvista näet, miten Victoria Beckham on muuttunut vuosien varrella!