Miss Suomi -kisojen finaalissa talvella nähty Iina Immonen voitti lauantaina kansainvälisen mallikisan osakilpailun.
Savonlinnan satama-alueella nähtiin viikonloppuna muotisuunnittelija Jukka Rintalan organisoima muotinäytös. Näytöksen yhteydessä järjestettiin kansainvälisen Miss Model of the World -mallikisan osakilpailu.
Voiton vei huhtikuussa Miss Suomi -kisan finaalissa nähty Iina Immonen, joka oli MTV.fin lukijoiden suosikki missikisan voittajaksi.
– Paikalla oli satoja ihmisiä ja tunnelma oli kuin Cannesissa. Paikalla oli 30 metriä pitkä punainen matto, jota pitkin mallit kävelivät, kertoo tapahtumaa järjestämässä ollut malli- ja missimaailman konkari Marjo Sjöroos.
– Malleja oli paikalla noin 40 ja kilpailuun heistä osallistui kuusitoista. Yleensä osallistujia ei ole välttämättä edes kymmentä.
Iina Immonen kiinnitti Sjöroosin huomion jo kevään missifinaalissa.
– Hän olisi kuulunut minun mielestäni kolmen parhaan joukkoon. Aito säteily on tärkeää, ja hänessä on juuri sitä. Iina on kapealantioinen ja hän kävelee hienosti, Marjo Sjöroos kuvailee.
Saimi Hoyerin juontamassa näytöksessä esiintyivät taikuri ja mentalisti Noora Karma sekä oopperalaulaja Marion Melnik. Jukka Rintalan gaalanäytös nähdään myös heinäkuun lopulla Naantalissa Unikeonpäivillä. Samalla käydään mallikisan finaali.
Virallinen Miss Model of the World -kilpailu pidetään syksyllä Kiinassa. Mukaan pääsee yksi kilpailija Suomesta.