Laulaja esiintyi Nova Stagella maanantaina. Biisien lomassa hän myös jutteli kuulumisistaan.
Arttu Wiskari nähtiin Radio Novalla livenä Nova Stagella. Wiskari yhtyeineen esitti hittejään vajaan puolen tunnin ajan. Videotaltioinnin voi katsoa täältä.
Wiskari ehti vastailla myös kysymyksiin livevedon aikana. Häneltä kysyttiin muun muassa siitä, kuinka hän sai Teemu Selänteeltä paketin Yhdysvalloista. Selänne lähetti Wiskarille signeeratun lippiksen.
– Oli se aika uskomatonta saada se lätsä. Se oli vielä numeroitu Teemun maalien mukaan ja kuitenkin pienimmät numerot oli lähetetty hyväntekeväisyyteen. Oli tosi etuoikeuttu fiilis saada yksi niistä, Wiskari fiilisteli.
Haastattelussa keskusteltiin luonnollisesti myös musiikista. Onko sellaista aihetta, josta Wiskari ei voisi laulaa?
– Joskus tehtiin jotain poliittisia lauluja, ne ei oikeen toiminut. Se on ehkä vähän vaarallinen alue lähteä mukaan, musiikin voimalla ottaa kantaa mihinkään poliittisiin asioihin. Sitä en aio lähteä tekemään.
Wiskari myös linjasi, ettei todennäköisesti aio koskaan lähteä politiikkaan mukaan.
– Tuskin olen koskaan myöskän eduskunnassa. Ei riitä järki. Toisaalta on siellä paljon muita lahopäitä, ehkä sinne yksi vielä lisää mahtuu, Wiskari nauroi.