Video: Belgiassa olut virtaa nyt maan alla – putkilla suojellaan Bruggea

1:28img
Julkaistu 04.06.2016 20:15

MTV UUTISET – APTN

Belgialaiset ovat tunnetusti oluen ystäviä. Nyt maassa on rahoitettu osittain kansalaisten voimin putkisto kuljettamaan olutta Bruggen historiallisen kaupungin suojelemiseksi.

Unescon maailmanperintökohteenakin oleva Bruggen kaupungin keskiaikainen keskusta uhkasi ruuhkautua pahoin sadoista olutrekoista. Keskustassa sijaitsee De Halve Maan -panimo, jonka pullottamo sijaitsee taas keskustan ulkopuolella. Ratkaisuksi panimon johtaja Xavier Vanneste keksi putket.

Putkisto pumppaa nyt neljä vuotta myöhemmin 4000 litraa olutta tunnissa pullotehdasta kohti. Pullottamo sijaitsee noin kolmen kilometrin päässä panimosta.

Olutputkiston rakentaminen kesti nelisen vuotta ja kustannukset olivat noin 4 miljoonaa euroa. Kymmenen prosenttia kustannuksista saatiin katettua lahjoitusvaroin.

brugge belgia

Belgialaisen Bruggen kaupunki on kuuluisa, koska on yhä lähes kokonaan keskiaikaisessa asussaan. Arkistokuvassa Bruggessa vierailleet Jordanian kuningas ja kuningatar toukokuussa 2016.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat