Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa avioituneet Esa ja Viola viettävät Esan kolmekymppisiä. Viola on järjestänyt merkkipäivää varten yllätyksen miehelleen.
Ensitreffit alttarilla -ohjelman viimeisimmässä jaksossa nähtiin, kuinka vastanaineet parit viettävät lämpimiä kesäpäiviä avioliiton satamassa.
Esa ja Viola suuntaavat festareille viettämään Esan 30-vuotisjuhlia. Merkkipäivän kunniaksi on Viola järjestänyt miehelleen syntymäpäiväyllätyksen.
– Tuntuu vanhalta ja raihnaiselta, Esa kuvailee uuden vuosikymmenen mukanaan tuomaa olotilaa.
Syntymäpäivää varten Viola on askarrellut tuoreelle aviomiehelleen itsetehdyn kortin ja paketoinut Esalle rannekorun somaan pieneen rasiaan.
– Onpa makea, mielettömän upea, Esa ihastelee uutta koruaan ja kiinnittää sen ranteeseensa.
– Nyt minut on rengastettu uudestaan, mies vitsailee.
Esa ei osaa odottaa, että Viola on järjestänyt häntä varten toisenkin yllätyksen.
– Eilen, kun oli puhetta benji-hypystä, olin vähän muka nuiva. Mutta olisi tarkoitus mennä ensi viikolla yhdessä hyppäämään, Viola pamauttaa.
– Mahtavaa! Siitä tulee kyllä siistiä, silminnähden yllättynyt Esa iloitsee.
Ensitreffit alttarilla AVAlla tiistaisin klo 21.00.
Keskustele ohjelmasta AVAn Facebookissa tai Twitterissä #ensitreffitalttarilla