Kaksi ilmastoaktivistia heitti perunamuusia Claude Monet'n Heinäsuovat-teoksen päälle Barberinin museossa Postdamissa sunnuntaina.
Letzte Generation -ilmastoaktivistiryhmään kuuluvat henkilöt viskasivat muusin taulun päälle, jonka jälkeen he liimasivat kätensä museon seinään.
– Olemme keskellä ilmastokatastrofia, ja ainoa mistä olemme huolissamme, on tomaattikeitto tai perunamuusi taululla, aktivistit huusivat.
– Haluatteko tietää, mistä minä olen huolissani? Siitä, että tieteen mukaan emme kykene ruokkimaan perheitämme vuonna 2050.
Uutistoimisto Reutersin mukaan aktivistit on pidätetty.
Museon tiedotteen mukaan Monet'n teos ei vahingoittunut, sillä sen ympärillä on suojalasi. Vuonna 1890 maalatun Heinäsuovat-teoksen arvoksi on arvioitu lähes 112 miljoonaa euroa.
Aiemmin tässä kuussa tapahtui samankaltainen välikohtaus, kun ilmastoaktivistit heittivät tomaattikeittoa Vincent van Goghin teoksen päälle Lontoossa. Myöskään Goghin teos ei vahingoittunut.