Video: Isänsä kanssa kuusikaupoilla ollut Arttu tiesi kuusen tärkeimmän ominaisuuden

0:46img
Julkaistu 23.12.2015 17:11
Toimittajan kuva

Antti Tuominen

antti.tuominen@mtv.fi

Joulu on jo ovella ja joulupuutkin on rakennettu monessa kodissa. Jos vihreä elementti kotoa vielä puuttuu, niin julukuusia on kaupan aattoaamuun asti ainakin pääkaupunkiseudulla.

3:00img

Espoolainen Kaj Nygvist tuli Hietalahden torille tekemään hintavertailua. Kuusenostoa mies ei kuitenkaan edes harkinnut.

antti-tuominen-joulu

Kaj Nygvist haki kuusen kesäpaikkansa pihasta. Kuva: MTV

– Tulin vaan kysymään, mitä kuusi maksaa. Porvoosta omalta kesätontilta oon parturoinut (kuusen) jo muutamana vuonna. Toin kuusen kaupunkiin ja säästin 60 euroa.

Nygvistin mielestä hyvä joulukuusi on tasainen, paksuoksainen ja melkoisen jykevä. Kuuseen pitäisi mies saada oikeat kynttilä.

– Mutta vaimo ei anna periksi, voi syttyä tulipalo.

Hietalahden torikuuset eivät pärjää hintakilpailussa isojen ketjujen kuusitarjouksille. Jättikauppojen pihoista kuusen on voinut saada alle kahdellakympillä.

Halvimmaksi pisti kuitenkin Helsingin rakennusvirasto: aatonaattona Senaatintorilla jaettiin kuusia ilmaiseksi.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täältä.

Arttu Kivikoski oli Helsingissä kuusikaupoilla isänsä Jarin kanssa. Perheen työnjako kuusikaupassa oli selvä: isä valitsee joulupuun ja poika hyväksyy valinnan.

Ja mikä onkaan Artun mielestä kuusen tärkeä ominaisuus?

Oksien alle pitää tietysti mahtua paljon lahjoja. 

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa