Video: Lumipalloja kohti tähtilaskijaa, alppitähdet raivostuivat – "Irvokasta, hankkikaa elämä"

4:56img
Julkaistu 24.01.2018 06:47
Toimittajan kuva
Ossi Karvonen

ossi.karvonen@mtv.fi

@ossikarvonen

Alppihiihdon maailmancupin miesten pujottelussa nähtiin ruma hetki Itävallan Schladmingissa tiistaina.

Norjan tähtilaskija Henrik Kristoffersen yritti kuroa toisella kierroksella kotiyleisön suosikin Marcel Hirscherin johtoa kiinni. Kristoffersen joutui kuitenkin kesken suorituksensa häirinnän kohteeksi, kun häntä kohti heitettiin ainakin kaksi lumipalloa.

Kristoffersen tulistui katsojien käytöksestä ja osoitti tämän tultuaan maaliin.

– Tuossa on kyse kunnioituksen puutteesta. Ei lainkaan siistiä, Kristoffersen totesi Reutersin mukaan, mutta lisäsi, ettei lumipallo vienyt häneltä voittoa, vaikka se häiritsikin laskemista.

Lopulta ykköseksi laski Hirscher 0,39 sekunnin erolla. Kristoffersen oli toinen ennen Sveitsin Daniel Yulea. Myös Hirscher ihmetteli tapahtunutta, kun norjalaiskilpakumppani kertoi siitä maalialueella.

– Ihan tosi? Olen pahoillani, yllättynyt Hirscher lohdutti.

Myös naisalppihiihdon ykköstähti Mikaela Shiffrin antoi itävaltalaisyleisön kuulla kunniansa.

– En välitä siitä kuka olet, ketä kannatat, mistä maasta olet tai mikä on syysi. Lumipallojen tai minkä tahansa muun heittäminen kisaavaa laskijaa kohti ei ole ainoastaan irvokasta, mutta myös vaarallista. Hankkikaa elämä, yhdysvaltalainen kihisi Twitterissä.

Hirscher johtaa pujottelucupia ennen Kristofferseniä (pisteet 734-615), kuten myös kokonaiscupia (1154-980).

1:57img

Tuoreimmat aiheesta

Alppihiihto