Video: MTV.fi seurasi menestysdekkarin leffakuvauksia – kurkista kulisseihin!

edelmann ja nurkse kuvauksissa
Julkaistu 26.05.2015 10:47

Irina Mikkola

irina.mikkola@mtv.fi

MTV.fi oli paikalla, kun Tappajan näköinen mies -elokuvaa kuvattiin maanantaina aurinkoisessa Helsingissä. Kurkista Samuli Edelmannin ja Ville Haapasalon tähdittämän elokuvan kulisseihin! 

Matti Röngän Viktor Kärppä -dekkareihin perustuvaa Tappajan näköinen mies -elokuvaa alettiin kuvata maanantaina Helsingissä. Leffan kuvaukset käynnistyivät jo aiemmin keväällä Venäjällä ja Virossa.

Odotettu elokuva on jatkoa MTV3-kanavalla muutama vuosi sitten nähdylle suositulle tv-sarjalle.

– Uskon että olemme kaikki odottaneet, että pääsemme tekemään kokopitkän leffan Kärpän maailmasta. Jo vuonna 2009, kun alettiin tekemään tv-sarjaa tästä, tästä puhuttiin jo Laurin (Nurkse) kanssa. Nyt vihdoin tähdet on oikeassa asennossa ja on päästy aloittamaan, Kärpän roolissa nähtävä Samuli Edelmann iloitsi MTV.fille kuvauksissa.

29619731

Samuli Edelmann ja Ville Haapasalo näyttelevät elokuvassa veljeksiä.

– Elokuva on rikosseikkailu, jossa on mukana myös toimintaa ja jännitystä, ja mikä hauskinta, myös huumoria! Lauri pitää huolen siitä, että meillä on kuvauksissakin aina hyvä tunnelma. En tiedä miten hänellä riittää tuota positiivisuutta, Haapasalo naurahti kuvauksissa.

29619730

Lauri Nurkse ohjaa Matti Röngän dekkareihin pohjautuvan elokuvan.

Konkarinäytteilijä Martti Suosalo esittää elokuvassa atari-poliisi Teppo Korhosta.

tappajan näköinen mies kuvaukset

Tappajan näköinen mies -elokuvan työryhmä kuvauksissa Helsingissä 25.5.

– Hahmoni on poliisi, joka sutkauttelee rennolla tavalla viisauksia suupielestään. Hän on elokuvassa ikäänkuin Kärpän vastapaino, mikä sopii minulle oikein hyvin, mies kertoi roolistaan elokuvan kulisseissa.

Millainen tunnelma kuvauksissa vallitsee ja miltä elokuvan tekeminen käytännössä näyttää kulissien takana?

Kurkista Tappajan näköinen mies -kuvauksiin artikkelin yläpuolelta!

Tuoreimmat aiheesta

Samuli Edelmann