Rekka jäi jumiin puomien väliin Puolassa. Kuljettaja ei saanut ajoneuvoaan siirrettyä, ennen kuin juna törmäsi siihen. Rautatieyhtiö muistuttaa tärkeästä asiasta.
Juna syöksyi päin rekkaa Puolan Gdanskissa torstaina, kun rekka oli jäänyt jumiin turvapuomien väliin.
Rekkakuski yritti peruuttaa pois raiteilta huomattuaan edessään olevan turvapuomin laskeutuvan. Samaan aikaan raiteiden toisella puolella ollut puomi oli kuitenkin laskeutunut, ja auto jäi jumiin.
Puolan rautatieyhtiö kertoi some-postauksessaan, että sivulliset yrittivät saada kuljettajaa ajamaan puomien läpi, koska juna oli lähestymässä kovaa vauhtia.
Lopulta kuski yritti läpiajoa, mutta liian myöhään. Juna ajoi rekan perävaunun läpi.
Ratayhteys poikki tuntikausia
Rekkakuski ja junan noin 250 matkustajaa selvisivät vammoitta törmäyksestä, mutta junan kuljettaja jouduttiin viemään sairaalaan.
Rautatieyhteys oli poikki useiden tuntien ajan onnettomuuden vuoksi.
Rautatieyhtiö julkaisi videon tapauksesta muistuttaakseen, että jos puomien väliin jää, pitää välittömästi ajaa niiden läpi eikä jäädä ihmettelemään.
