Video näyttää tuhon: Kerrostalo romahti Brasiliassa – 14 kuollut

0:42img
Romahtaminen jätti tyhjän tilan muuten tiiviisti asutulle alueelle.
Julkaistu 08.07.2023 10:00(Päivitetty 09.07.2023 05:18)
Toimittajan kuva

Maiju Kettunen

maiju.kettunen@mtv.fi

STT

Kerrostalo romahti Brasian Pernambucon osavaltiossa perjantaina 7. heinäkuuta vieden useiden hengen, kertovat muun muassa Reuters ja BBC.

Tragediassa on kuollut ainakin 14 henkeä ja kuusi on edelleen kateissa. Kuolleiden joukossa kerrotaan olleen myös lapsia, joista nuorin oli vasta viisivuotias.

Dronevideo näyttää, kuinka romahtaminen jätti tyhjän tilan muuten tiiviisti asutun Jangan alueelle osavaltion pääkaupunki Recifen laidalla.

Viranomaisten mukaan romahtaminen tapahtui 6.25 aamulla paikallista aikaa. 

Talo oli ollut poissa asuinkäytöstä vuodesta 2010 asti romahdusvaaran vuoksi. Viranomaisten mukaan romahtaneessa talossa olleet olivat asuneet talossa laittomasti.

Syy romahtamiseen ei ole vielä tiedossa. 1,5 miljoonan asukkaan rannikkokaupunki on kamppaillut rankkasateiden kanssa viime päivinä.

Tuoreimmat aiheesta

Brasilia