Uusi peliyhtiö Veikkaus aloittaa vuodenvaihteessa. Suuriakin muutoksia raviradoille ja ravipelaamiseen voi olla luvassa, mutta vuoden ensimmäisenä päivänä myllerrys tuskin on vielä suurimmillaan.
– Ensimmäinen konkreettinen muutos Toto-peliasiakkaalle näkyy vasta maaliskuun loppupuolella, kun on tarkoitus yhdistää Veikkauksen ja Fintoton digitaaliset pelipalvelut, peliasiantuntija ja Suomen Hippos ry:n tuleva toimitusjohtaja Vesa Mäkinen vahvistaa.
– Alkuvuosi menee ravipelien osalta vielä Fintoton tilin ja nettisivujen kautta.
Uusi integroitu peliyhtiö ja lainsäädännön muutokset mahdollistavat jatkossa myös muiden rahapelien tarjoamisen raviradan tiloissa.
– Raviradoille tulee esimerkiksi raha-automaatteja, mutta tällaisten uudistusten aikataulu on vielä auki, Mäkinen kertoo.
Suomen Ravivalmentajat ry:n toiminnanjohtaja Tuomo Pekonen iloitsee vuodenvaihteen tuomista konkreettisista muutoksista palkintotasoon.
– Eniten nousevat ennakkomaksullisten ikäluokkakisojen palkinnot. Jonkin verran positiivisia muutoksia tulee myös Vermon keskiviikkoon ja lauantain Toto76-raveihin, hän kuvailee.
Studiokeskustelussa puidaan myös ravikilpailuiden uusia aikatauluja ja niiden päättämiseen vaikuttavia perusteluita. Katso siis yllä oleva video!
Ravit live 5 kpl