Piispa Teemu Laajasalon luottokortin käytöstä ei löytynyt suuria virheitä. Näin voi tiivistää Helsingin seurakuntayhtymän ulkopuolisella teettämän selvityksen sisällön.
Helsingin seurakuntayhtymän teettämän selvityksen mukaan luottokorttien käyttö on ollut pääsääntöisesti asiallista. Koko yhtymässä havaitut virheet kasautuivat viidelle kortinhaltijalle, mutta kaikkiin on saatu tyydyttävä selitys.
Teemu Laajasalon osalta selvityksessä havaittiin kaksi liian kallista majoitusta sekä huolimattomuutta kuittien kanssa.
Laajasalo kertoo MTV Uutisten haastattelussa, että kirkon yhteisten varojen käytön pitää olla avointa ja läpinäkyvää.
– On tärkeää, että asiat on selvitetty, sanoo Laajasalo.
Nyt Teemu Laajasalo arvioi, että pitkästä julkisesta urastaan huolimatta, tapauksen tuoma julkisuus oli uutta.
– Opin jotakin maalina olemisesta, sanoo Laajasalo.