Ukrainan armeija on julkaissut videon, jossa vaikuttaa näkyvän, miten Venäjän T-62-panssarivaunu ajaa tielle riviin aseteltuihin miinoihin.
Miinat tekevät videolla panssarivaunusta vähintään liikuntakyvyttömän, sillä ainakin toinen telaketjuista lähtee paikoiltaan dronekuvan perusteella. Vaunun nelihenkinen miehistö vaikuttaa kuitenkin selviävän suuresta räjähdyksestä säikähdyksellä.
Erikoisen tilanteesta tekee se, että Ukraina väittää, että venäläisvaunu ajaa Venäjän itsensä asettelemiin miinoihin. Väitettä ei ole yhdysvaltalaisen uutistoimisto Reutersin mukaan vahvistettu, mutta millään lailla mahdoton se ei ole.
Sekä Venäjä että Ukraina ovat käyttäneet runsaasti miinoitteita vastapuolen etenemisen hankaloittamiseksi.
Ei ole mitenkään kaukaa haettua, että yksittäinen panssarivaunumiehistö ei ole tietoinen jossain tietyssä paikassa olevasta omien joukkojen miinoitteesta.
Video on väitetysti kuvattu Itä-Ukrainan Bahmutin kaupungin pohjoispuolella. Ukrainan on raportoitu viime viikkoina hyökänneen kaupungin sivustoja vastaan ja myös jossain määrin edenneen alueella.
Läpimurtoihin Ukrainan vastahyökkäys ei ole Bahmutinkaan suunnalla kyennyt, ja kuten alla oleva kartta näyttää, on Ukraina myös kaukana julkisesta tavoitteestaan piirittää Bahmut.
Brittitiedustelu: Panssarimiinat ovat Venäjän puolustustaktiikan ytimessä
Venäjä on viime viikkoina priorisoinut ja hionut taktiikoita, joiden tarkoituksena on hidastaa Ukrainan etenemistä maan eteläosassa, kertoo Britannian puolustusministeriö tiedustelukatsauksessaan.
Katsauksen mukaan Ukrainan etenemistä on pyritty hidastamaan erityisesti panssarimiinojen erittäin runsaalla käytöllä.
Lisäksi Venäjä on pyrkinyt iskemään Ukrainan panssariajoneuvoihin lennokeilla, taisteluhelikoptereilla ja tykistöllä.
0:28
Video näyttää rynnäkön venäläisasemiin
Ukraina julkaisi äskettäin myös toisen taisteluvideon Bahmutin alueelta. Ukrainan 3. rynnäkköprikaatin julkaiseman videon väitetään näyttävän, miten ukrainalaisjoukot hyökkäävät Bahmutin lähistöllä. Videon kuvausajankohtaa tai -paikkaa ei ole kyetty vahvistamaan.
Ukrainan julkaisema video antaa rintamaraporttien perusteella varsin osuvan kuvan siitä, millaista taistelu Bahmutin ympäristössä tällä hetkellä on.
Videon alussa ukrainalaissotilaat vaikuttavat kulkevan panssariajoneuvon kyydissä lähelle peltoaukion reunalla sijaitsevaa metsäkaistaletta, jonne venäläiset ovat kaivaneet asemansa. Ukrainalaissotilaat aloittavat tulituksen likimain heti ajoneuvosta ulos päästyään.
Alla on yhdysvaltalaisen uutistoimisto Reutersin julkaisema lyhyt versio videosta, mutta sosiaalisessa mediassa kiertää myös yli seitsemänminuuttinen versio samasta tilanteesta. Pidempi versio videosta on sisällöltään raaempi, eikä sitä suositella herkille.
Videolla ukrainalaissotilaat rynnäköivät lehtipuiseen metsikköön, jossa videon perusteella useat venäläissotilaat antautuvat. Yksi ilmeisesti haavoittunut venäläinen tosin räjäyttää itsensä hengiltä käsikranaatilla sen sijaan että jäisi ukrainalaisjoukkojen vangiksi.
Lue lisää: Ukraina vyöryttää venäläisaseman Bahmutissa: Sotilas ei halua antautua – räjäyttää itsensä
1:22