Video: Vapari puolesta kentästä maaliin – Veikkausliigassa erikoinen osuma

VMan-P811091[1]
Julkaistu 10.09.2017 19:26

MTV SPORT - STT

PS Kemi joutui toistamiseen tällä kaudella taipumaan jalkapalloliigan hännänhuipulle JJK:lle.

Tällä kertaa Kemi hävisi kotonaan 1-2.  Ottelun voittomaali oli osuma, joita näkee korkeintaan kerran kymmenessä vuodessa. Tommi Karin puolesta kentästä ampuma vapaapotku painui yli ja ohi PS Kemin maalivahdin Oskari Forsmanin kymmenisen minuuttia ennen loppua.

- Forsman torjui pelissä 3-4 miljoonan taalan paikkaa, ja sitten tuollainen maali meni. Veto oli hieno, mutta ilman tuulen apua Kari olisi tuskin saanut vedettyä edes perille saakka, PS Kemin valmentaja Jari Åhman päivitteli.

JJK:lla oli tuulen ja sateen riepottelemassa ottelussa selvästi enemmän maalipaikkoja kuin kotijoukkueella. Silti Karin lisäksi vain toppari Antto Tapaninen osui maalipuiden väliin. PS Kemin ainokaisen teki virolainen Sergei Mosnikov.  

JJK nousi voitolla jo kolmen pisteen päähän karsijan paikalla olevasta HIFK:sta.

- Niin se on aina sarjassa, että joidenkin joukkueiden pelitavat ja pelaajatyypit sopivat paremmin kuin toiset. En usko että saamme Kemiä enää sarjassa kiinni, mutta HIFK on aikomus tavoittaa, JJK:n kemiläislähtöinen valmentaja Juha Pasoja painotti.

Tuoreimmat aiheesta

Veikkausliiga