Silmitön pahoinpitely ja ryöstö Pasilassa

poliisin kuva pasila pahoinpitely video
Helsingin Itä-Pasilassa sattui lauantaiyönä 28.2.2015 pahoinpitely ja ryöstö. Poliisi on julkaissut rikoksesta valvontakameran videomateriaalia.
Julkaistu 19.03.2015 12:57(Päivitetty 19.03.2015 16:25)

MTV UUTISET

Poliisi pyytää yleisöltä vihjeitä Helsingin Pasilassa helmikuun lopussa sattuneeseen ryöstöön ja pahoinpitelyyn. 

Noin 40-vuotias mies joutui kolmen nuoren miehen pahoinpitelemäksi 28.2. lauantaiyönä Itä-Pasilassa osoitteessa Opastinsilta 12.

Pahoinpitelyn yhteydessä uhrilta vietiin myös omaisuutta.

Mies oli ollut kävelemässä kohti Pasilan rautatieasemaa, kun häntä vastaan tuli kolme, iältään parikymppistä tummaihoista nuorta miestä.

He pyysivät mieheltä tupakkaa, jota tällä ei ollut. Tuolloin nuorten miesten käytös alkoi muuttua aggressiiviseksi.

Uhri yritti paeta uhkaavaa tilannetta juoksemalla pakoon, mutta nuoret lähtivät tämän perään.

Opastinsilta 12:n kohdalla uhri kaatui ylittäessään porttia, ja epäillyt tavoittivat tämän.

He alkoivat välittömästi lyödä uhria nyrkein. Tämän jälkeen he potkivat maassa makaavaa miestä.

Poliisin mukaan pahoinpitelyyn osallistuivat kaikki kolme epäiltyä. Poliisi ei tutkinnallisista syistä kerro, millaisia vammoja uhri sai tilanteessa.

Pahoinpitelyn jälkeen uhrilta anastettiin omaisuutta.

Pahoinpitely ja omaisuuden anastus tallentuivat valvontatallenteelle. 

Tuoreimmat aiheesta

Rikos