Videot: Joulusuunnitelmat uusiksi – myrsky repi koteja riekaleiksi Sydneyssä

0:45img
Julkaistu 16.12.2015 14:12

MTV UUTISET - AP - AFP - ABC News

Australian suurinta kaupunkia Sydneytä koetellut epätavallisen raju myrsky on muuttanut monen perheen joulusuunnitelmat.

Pahimmillaan noin 59 metriä sekunnissa puhaltanut tuuli on repinyt kattoja, rikkonut ikkunoita, kaatanut puita, riepottanut autoja ja katkonut sähköjä.

Suurinta tuhoa myrsky teki Kurnellin esikaupunkialueella, missä ainakin 25 perhettä on joutunut kodittomiksi tuulen, rankkasateen ja suurten rakeiden aiheuttamien vahinkojen vuoksi.

Kurnell jouluvalot

Myrsky repi katon, jouluvalot kuitenkin säästyivät. 

Monet yritykset lähettivät työntekijänsä kotiin, ja päiväkodit ja koulut suljettiin.

Toisaalla Sydneyssä evakuoitiin suuri ostoskeskus, kun osa sen katosta romahti alas. Rankkasade aiheutti myös tulvia eri puolilla kaupunkia.

Viranomaisten tietojen mukaan kukaan ei loukkaantunut vakavasti.  

0:56img

0:56img

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat