Vielä kerran jopa 20 astetta – sen jälkeen iso käänne syksyisempään

Tällä viikolla nautitaan kesäisestä lämmöstä, mutta loppuviikon säässä jopa talvisia piirteitä.

Tämän viikon torstaina saatetaan hätyytellä vielä 20 asteen lämpötiloja, mutta loppuviikolla sää viilenee radikaalisti, kertoo Foreca

Loppuviikolla Pohjois-Suomessa osa sateista saattaa tulla paikoin räntänä tai lumena.

Meteorologi Aleksi Jokelan mukaan keskiviikkona sää on maan etelä- ja keskiosissa poutainen, mutta aamulla sumuinen. Myös pohjoisessa lämpötilat pyörivät 15 asteen vaiheilla.

Torstaina päästään vielä 20 asteeseen

Jokelan mukaan torstai on viikon lämpimin päivä, jonka jälkeen lämpötilat kääntyvät laskuun.

– Auringon paistaessa lämpötilat saattavat kohota laajemminkin vielä 20 asteen lähettyville ja etenkin maan etelä- ja länsiosissa sen yläpuolelle.

Jokelan mukaan tuulet alkavat puhaltaa perjantaina aikana ja lämpötilat lähtevät laskuun pohjoisesta alkaen.

– Lauantaina kahdenkympin lukemat väistyvät etelästäkin ja yöt kylmenevät. Pohjoisissa lämpötilat jäävät jo alle kymmenen asteen. 

Keskiviikkoaamuna osittainen kuunpimennys

Suomessa koetaan varhain keskiviikkoaamuna osittainen kuunpimennys, kertoo Tähtitieteellinen yhdistys Ursa.

Ursa:n mukaan pimennys alkaa kello 03.41 ja syvimmillään pimennys on kello 05.44. Sään salliessa pimennys olisi nähtävillä koko maassa, mutta tämän hetken sääennusteen mukaan osittainen kuunpimennys näkyy vain paikoin, sumun ja pilvisyyden vuoksi.

Lue myös:

    Uusimmat