Uudellamaalla Vihdissä taposta ja tapon yrityksestä epäilty mies on sukua uhreille, poliisi kertoi keskiviikkona. Poliisin mukaan alle 30-vuotias mies on kuulusteluissa myöntänyt teot.
Poliisi vaatii epäiltyä vangittavaksi. Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus käsittelee vangitsemista torstaina.
Poliisi sai hälytyksen Vihdin Ojakkalaan maanantaina hieman iltayhdeksän jälkeen.
Poliisin mukaan epäilty oli kohdistanut väkivaltaa kahteen aikuiseen ihmiseen. Toinen heistä kuoli tapahtumapaikalla ja toinen sai sairaalahoitoa vaatineita vammoja.
− Esitutkinta jatkuu tällä hetkellä tapahtumien kulun yksityiskohtaisemmalla selvittämisellä. Osana tätä teemme muun muassa teknistä tutkintaa sekä kuulemme epäillyn lisäksi todistajia ja muita asianosaisia, rikoskomisario Rauli Salonen kertoi poliisin tiedotteessa.