Suositussa Emmerdale-sarjassa on jouduttu vuosien aikana hyvästelemään lukuisia hahmoja. Listasimme sarjan historian kuohuttavimmat kuolemat.
Huippusuosittua Emmerdale-saippuasarjaa on seurattu televisiossa vuodesta 1972. Yli neljäkymmentä vuotta jatkuneen tarinan aikana sarjaa on ehditty kuvata yli 7 000 jaksoa ja katsojat ovat tuona aikana saaneet sekä tutustua uusiin hahmoihin että heittää hyvästit monille, joista aika on jättänyt.
Sarjan historian aikana on koettu sekä luonnollisia ja odotettuja poisemenoja että dramaattisia shokkikuolemia.
Muistatko vielä nämä tragediat?
1. Koko sarja alkoi surunäytelmällä: ensimmäisessä jaksossa vietettiin Jacob Sugdenin hautajaisia. 56-vuotiaana maksan pettämiseen menehtynyt mies testamenttasi farminsa vanhimmalle pojalleen Jackille.
2. Dramaattisemmista poismenoista saatiin esimakua pian, kun Ian "Trash" McIntyre riisti oman henkensä hyppäämällä ikkunasta murtaen niskansa. Itsemurhia on todistettu sarjassa useasti myöhemminkin muun muassa ampumisten, myrkyn nauttimisen ja rakennuksen katolta hyppäämisen muodossa.
3. Yksi sarjan raai'immista kohtaloista oli, kun 17-vuotias Sharon Crossthwaite koki väkivaltaisen kuoleman. Annie Sugdenin serkun tyttären raiskasi ja kuristi Jim Latimer.
4. Auto-onnettomuudet ovat koituneet monen hahmon kohtaloksi. Erilaisten liikenneonnettomuuksien seurauksena henkensä on menettänyt sarjan historiassa peräti 23 hahmoa. Lisäksi neljä hahmoa sai surmansa lentokoneturmassa.
5. Erilaisiin sairauksiin on menehtynyt moni hahmo. Syöpä vei kaksi hahmoa ja keuhkokuumeeseen menehtyi yksi hahmo sarjan alkutaipaleella. Sydämen pettämiseen on kuollut sarjan aikana peräti kymmenen hahmoa. Lisäksi yksi hahmo sai aivoinfarktin, yksi menehtyi palovammoihin ja keuhko-oireisiin, yksi Huntingtonin tautiin ja yksi aivoverenvuotoon.
6. Sarjan historian aikana moni hahmo on kokenut loppunsa toisen hahmon raivon seurauksena. Tekovälineiden suhteen mielikuvitusta ei ole käsikirjoittajilta puuttunut: hahmoja on nuijittu hengiltä muun muassa vaasilla, tuolin jalalla, vaahtosammuttimella sekä tiiliskivellä.
7. Toisen ihmisen käden kautta sarjassa on kuollut kaikkiaan peräti 28 hahmoa.
8. Joukossa on myös rutkasti tavallisesta poikkeavia poismenoja: yksi hahmo on kuollut jäätyään kaatuvan puun alle, yksi härän toimesta ja yksi murskaannuttuaan savupiipun alle. Kolme sai surmansa jäätyään jumiin romahtavan talon sisälle ja monen muun hahmon kuolemasta vastuussa ollut Cameron Murray sai surmansa massiivisen sähköiskun voimasta.
9. Sarjan historian aikana vain 11 hahmoa on saanut kokea luonnollisen kuoleman.
10. Kaiken kaikkiaan sarjan historiassa on mullan alle päätynyt 106 hahmoa – uusia syntymiä on saatu juhlia vain 35 kertaa.