Meteorologi Liisa Rintaniemi kertoo, että Itä-Suomessa on aamun aikana tullut voimakkaita sateita. Esimerkiksi Joensuussa vettä on satanut erityisen runsaasti jo yöllä.
Päivän aikana sateet väistyvät hiljalleen Pohjois-Suomeen.
– Voimakkainta sade on Keski-Lapista kohti Kainuuta ulottuvalla alueella. Lämpötila on tuolla alueella jopa alle 10 astetta, joten lämpötilaa voisi kuvailla syksyiseksi, sanoo Rintaniemi.
Myös Länsi-Suomessa tulee iltapäivällä hajanaisia kuurosateita. Maan eteläosassa poutaisilla alueilla lämpötila on noin 20 astetta, idässä paikoin hieman yli.
Länsi-Suomessa lämpötila jää alle 20 asteeseen.
Huomenna tiistaina sateet väistyvät Suomen yltä. Tuolloin on viikon poutaisin päivä koko maassa.