Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) velvoitti viime vuonna yrityksiä poistamaan markkinoilta 42 vaarallista sähkölaitetta.
Yhdeksän vakavimmin puutteellista sähkölaitetta tuli poistaa myös kuluttajien käytöstä.
Eniten puutteita turvallisuudessa oli aiempien vuosien tapaan latureissa, muuntajissa ja erilaisissa led-valaisimissa.
Tukes teki viime vuonna sähkölaitteiden markkinavalvontaa 1 700 kivijalkamyymälään ja verkkokauppaan.
– Tukesin valvonta kohdistuu riskiperusteisesti myynnissä oleviin sähkölaitteisiin, erityisesti sellaisiin tuoteryhmiin, joissa on aiemmin todettu paljon puutteita sekä uusiin tuotemerkkeihin ja tuotetyyppeihin, sanoo Tukesin johtava asiantuntija Seppo Niemi tiedotteessa.
Lista vaarallisiksi tai muutoin vaatimusten vastaisiksi todetuista tuotteista on vaarallisettuotteet.fi-sivustolla.
Viranomainen ei tarkista laitteita etukäteen
Kuluttajat ostavat aiempaa enemmän sähkölaitteita EU:n ulkopuolella sijaitsevista verkkokaupoista. Näihin verkkokauppoihin suomalaisten tai eurooppalaisten viranomaisten toimivalta ei ylety.
– Käytännössä EU:n ulkopuolelta tuotteita ostava kuluttaja joutuu itse vastaamaan seurauksista, jos tuote osoittautuu vaaralliseksi tai aiheuttaa vahinkoa. Tuotteet eivät aina täytä EU:n turvallisuusvaatimuksia, Niemi sanoo.
Tukesin mukaan valtaosa suomalaisista uskoo, että viranomainen tarkastaa ennakkoon markkinoille tulevat sähkölaitteet. Näin ei kuitenkaan ole, vaan laitteiden pakollinen ennakkotarkastus päättyi jo lähes 30 vuotta sitten.
Nykyisin valvontaa tehdään pistokokeina jo markkinoilla oleville tuotteille. Tukes lähettää epäilyttävät tuotteet testauslaboratorioihin testattavaksi, ja päättää testitulosten perusteella tarvittavista jatkotoimista.