Viinaralli Virosta Suomeen kiihtyi viime vuonna – yli sata litraa tuovien osuus kasvanut: "Tämä herättää kysymyksen"

2:01img
Viro laski alkoholiveroaan roimasti kesällä 2019.
Julkaistu 13.02.2020 05:29

MTV UUTISET – STT

Viron-matkat vähenivät viime vuonna kolme prosenttia, mutta alkoholin matkustajatuonti kasvoi samaan aikaan reilulla neljänneksellä, selviää Panimo- ja virvoitusjuomateollisuuden teettämästä tutkimuksesta.

Alkoholijuomia tuotiin viime vuonna etelänaapurista 37 miljoonaa litraa.

Eniten kasvoi mietojen juomien eli oluen, siiderin ja lonkeroiden tuonti, joka kasvoi lähes 40 prosenttia. Syynä on Suomen alkoholivero, sillä joka kolmas sanoi halvemman alkoholin olevan ainoa tai merkittävä syy matkustaa Viroon. Vuonna 2018 hintatason sanoi merkittäväksi tai ainoaksi syyksi matkaan 18 prosenttia matkustajista.

Sen sijaan väkevien juomien tuonti väheni viime vuonna 30 prosenttia.

– Erityisesti tuonti on kasvanut mietojen juomien osalta eli juuri niissä tuoteryhmissä, joissa Viro alensi alkoholiveroa heinäkuussa 25 prosentilla. Matkustajatuonnin rajua kasvua selittää se, että Suomessa alkoholivero on yli kaksinkertainen Viroon verrattuna, sanoo Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Riikka Pakarinen tiedotteessa.

Tutkimusta varten Tutkimus- ja Analysointikeskus haastatteli satamassa noin tuhatta matkustajaa.

Suurtuojien osuus kasvanut

Tutkimuksen mukaan suurtuojien eli yli sata alkoholilitraa tuovien osuus on kasvanut. He toivat noin 40 prosenttia matkustajatuonnista. Matkustajamäärästä lähes viidennes toi 80 prosenttia Virosta Suomeen tuoduista alkoholijuomista.

– Tämä herättää kysymyksen, tuodaanko alkoholia todellakin vain omaan käyttöön, kuten vastaajista 91 prosenttia kertoo. Samalla he kuitenkin arvioivat, että yli 20 prosenttia eli kahdeksan miljoonaa litraa myydään eteenpäin. Kyse on harmaasta taloudesta, jota alkoholiveron nosto vain lisäisi, Pakarinen sanoo tiedotteessa.

Tuoreimmat aiheesta

Alkoholi