Viisi ihmistä on jäänyt loukkuun turistien suosimaan luolastoon Sloveniassa, kertoo maan uutistoimisto STA.
Henkilöt olivat olleet eilen Krizna Jama -luolastossa, jossa on maanalaisia järviä.
Yllättäen luolaston vedenpinta alkoi kuitenkin nousta runsaan sateen vuoksi, eivätkä henkilöt enää päässeet pois.
Paikallismedian mukaan ryhmään kuuluu kolmihenkinen perhe ja kaksi opasta.
He ovat tällä hetkellä yli kahden kilometrin päässä luolaston suuaukolta.
Paikalle on lähetetty pelastajia ja sukeltajia.
Ryhmän saamiseksi ulos saattaa kestää jopa päiviä.
Kaivos sijaitsee lähellä Cernican kaupunkia Lounais-Sloveniassa.