Taloudellinen taantuma on saanut monet tiukentamaan kukkaronnyörejään. Joudummekin jatkuvasti valintatilanteiden eteen, olipa kyse sitten muotiin, ruokaan tai sisustukseen liittyvistä asioista. Mistä syntyy todellinen säästö? Yksi asia on kuitenkin hyvä pitää mielessä: monet sisustuksellisista "budjettiratkaisuista" ovat erittäin järkeviä, oli oma rahatilanteesi mikä tahansa.
Suosi lähituotteita
Lähituotteiden suosimisen järkevyys ei rajoitu ainoastaan elintarvikkeisiin. Paikalliset puusepät, artesaanit ja muut huonekalujen parissa puuhailevat ammattilaiset tekevät tyylikkäitä, paikallisia tavaroita, joita ei tarvitse kiikuttaa tuhansien kilometrien päästä olohuoneeseesi.
Nykyään lähellä tehdyt huonekalut ja sisustustavarat ovat usein halvempia vaihtoehtoja kuin kaukomailta rahdatut tuotteet. Oli sitten kyse hedelmäkulhosta tai ruokapöydästä, käy katsastamassa, mitä lähialueittesi taitavat ammattilaiset ovat saaneet aikaan.
Koristele värein
Käytä sisustuksessasi tyynyjä, mattoja ja maljakkoja. Niiden värikirjo on loputon, ja usein voit hankkia niitä melko vähäisillä rahasummilla. Jos siis haluat antaa huoneellesi uuden ilmeen, edullinen ratkaisu on shopata halpoja sisustustavaroita. Esimerkiksi IKEA on hyvä vaihtoehto tällaiselle ostosreissulle, mutta tutustu myös kirpputorien ja varastomyyntien valikoimiin haaliaksesi kokoon värikkäitä sisustuselementtejä.
Pidä isommat huonekalut neutraaleina
Pitäydy suhteellisen neutraaleissa valinnoissa isompien ja pysyvämpien huonekalujen suhteen. Näin sisustusta on huomattavasti helpompaa freesata, jos huoneiden nykyinen ulkonäkö alkaa kyllästyttää.
Esimerkiksi ison punaisen sohvan ostaminen ei välttämättä ole ykkösidea, sillä se rajoittaa paljolti sitä, mitä muita värivaihtoehtoja voit miksata sen kanssa myöhemmin. On huomattavasti järkevämpää laittaa rahansa huonekaluun, joka säilyttää ajattomuutensa huolimatta siitä, millaisia muita muutoksia teet huoneeseen.
Keskity käytännöllisyyteen
Trendit tulevat ja menevät, mutta käytännölliset sisustusratkaisut toimivat aina. On huomattavasti järkevämpää sijoittaa rahat oikeasti sisustuksen kannalta tarkoituksenmukaisiin vaihtoehtoihin turhien härpäkkeiden sijaan. Vankkojen, käytännöllisten ja kestävien huonekalujen ostaminen onkin järkevää, oli rahatilanteesi mikä tahansa.
Hanki monikäyttöisiä huonekaluja
Budjetissa pysyminen tarkoittaa tiettyjen valintojen tekemistä, jotta rahaa jäisi säästöönkin. Joudut siis ratkaisemaan, kumpi on tärkeämpää: pitäisikö ostaa kirjahylly vai yöpöytä? Tai ehkäpä kampauspöytä tai kahvipöytä?
Sen sijaan, että joutuisit valintatilanteen eteen, osta sellainen mööpeli, joka kelpaa moneen käyttöön. Monista kahvipöydistä löytyy nykyään esimerkiksi säilytystilaa laatikon muodossa. Monikäyttöiset huonekalut ovatkin selvästi nousemassa trendiksi.
MTV3/www.styleathome.com