Viisinkertainen maailmanmestari Michal Kulka, 40, on kuollut

25.S3J6XY
Michal Kulka oli potkupyöräilyn huippu. Kuvituskuva.
Julkaistu 15.06.2023 08:54
Toimittajan kuva

Tuomas Hämäläinen

tuomas.hamalainen@mtv.fi

@TuoHamalainen

Potkupyöräilyn viisinkertainen maailmanmestari Michal Kulka on kuollut 40-vuotiaana. Suru-uutisesta kerrotaan tshekkiläisissä tiedotusvälineissä.

Tshekkiläinen Kulka menehtyi keuhkosyöpään, mistä hän oli kärsinyt puolitoista vuotta, Isport-sivusto kertoo. Kulka oli tuupertunut syyskuussa 2021 harjoitellessaan Italian Livignossa, minkä jälkeen lääkärit diagnosoivat hänellä keuhkosyövän.

Kulka kertoi toukokuussa halustaan viedä perheensä lomamatkalle Japaniin, minkä lisäksi hän sanoi, että palaisi kemoterapiahoitoihin kolmen kuukauden kuluessa, jos taudin eteneminen ei olisi pysähtynyt. Hänen elämänsä ehti kuitenkin päättyä ennen tätä.

Kulka voitti urallaan viisi maailmanmestaruutta potkupyöräilyssä. Kyseisessä lajissa potkitaan kaksipyöräistä kulkupeliä, josta käytetään Suomessakin nimityksiä kickbike ja footbike.  

Kulka tunnettiin myös intohimostaan juoksua kohtaan. Hän toimi juoksuvalmentajana ja paineli itse viime vuonna vakavasta sairaudestaan huolimatta maratonin Lissabonissa kolmeen tuntiin ja 25 minuuttiin.

Kulkan perheeseen kuuluivat vaimo ja nuori poika.

Tuoreimmat aiheesta

Urheilu