Erika Vikman nappasi Uuden Musiikin Kilpailun voiton.
Uuden Musiikin Kilpailun finaali käytiin 8. helmikuuta Nokia Arenalla, Tampereella. Finaalissa kisasivat Costee, Neea River, Goldielocks, Viivi, Nelli Matula ja Erika Vikman.
Lopulta kisan voitti Erika Vikman kappaleellaan Ich komme. Viisuselostaja Mikko Silvennoinen vieraili Huomenta Suomessa 9. helmikuuta puhumassa UMK:n suosiosta. Silvennoisen mukaan UMK on kasvanut vuosi vuodelta.
– Minulla oli uskomaton olo eilen, että voiko tämä olla totta. Miten UMK:sta on tullut näin ihana? Siellä on lapsia, on vaareja, sporttijäbiä, goottimimmejä ja siellä on mummeleita. Kaikki juhlii ja tanssii yhdessä. UMK tuo suomalaiset yhteen, hän kertasi.
Erika Vikman lähtee edustamaan Suomea Euroviisuihin Sveitsin Baseliin 13.–17. toukokuuta. Silvennoinen kuvaili Erikan show'ta ammattimaiseksi, hienoksi, häpeilemättömäksi, energiseksi ja olevan täynnä naisvoimaa.
– Ei tarvita mitään. Me tarvitaan vaan Erika, koska Erika on kaikki. Se lavashow’han perustui hänen persoonaan. Kaikki mitä elementtejä oli tehty lavalla, oli tehty vain tukemaan sitä kappaletta ja Erikaa esiintyjänä. En kaivannut yhtään mitään muuta, hän kuvaili.
– Biisi itsessään on erittäin rock, se on aika taiteellinen. Rohkea valinta Euroviisuihin. Minusta oli ihana nähdä, miten Erikasta on kuoriutunut rokkimimmi. Suomi lähettää todella rokin vedon Euroviisuihin. Ensimmäistä kertaa valittiin nainen sitten vuoden 2016.
Miten Vikman valmistautuu viisuihin? Katso koko haastattelu ylhäällä olevalta videolta!
2:18Erika Vikmanin UMK-esitys ei sujunut suunnitelmien mukaan