Viitostiellä Kuopiossa ketjukolari – kaksi loukkaantui lievästi

ambulanssi
Lehtikuva
Julkaistu 26.11.2015 16:58(Päivitetty 26.11.2015 17:28)

MTV UUTISET - STT

Viitostiellä Kuopiossa on sattunut usean auton ketjukolari, jonka vuoksi toinen ajorata on suljettu liikenteeltä, kertoo Liikennevirasto.

Peräänajo sattui Kolmisopen kohdalla, ja etelään menevä ajorata oli suljettu jonkin aikaa.

Pelastuslaitoksen mukaan ajoneuvoissa oli yhteensä kahdeksan ihmistä, joista kaksi loukkaantui lievästi.   

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa