Viivi Avellán iloitsee äitiydestään: Elämässäni on missio

Viivi Avellan Fore!-lehden kutsuvierastilaisuudessa
Viivi AvellánMTV OY
Julkaistu 20.12.2013 07:41(Päivitetty 20.12.2013 07:49)

Juontajana tunnettu Viivi Avellán synnytti esikoisensa keskiviikkona.

Pitkään äitiydestä haaveillut juontaja Viivi Avellán sai esikoisensa keskiviikkona. Tuore äiti kertoi ilouutisesta Twitter-tilillään. Rauhassa äitiyteen ja pieneen poikaansa tutustunut juontaja ei ole antanut haastatteluja, mutta kuvailee tuntemuksiaan nyt tuoreessa twiitissään.

– Koen ensimmäistä kertaa, että elämässäni on missio...Nöyrä hatunnosto kaikille vanhemmille! Tämä on vastuullinen upea tehtävä. Nyt se alkoi, Avellán fiilistelee.

Viivi avioitui kaikessa hiljaisuudessa kesäkuussa. Hän ei ole tuonut puolisoaan julkisuuteen. Nykyään Avellán toimii Fore-golflehden päätoimittajana.

36-vuotiaan Avellánin onni on nyt täyttynyt, sillä hän ehti jo muutama vuosi sitten kertoa vauvakuumeestaan haastatteluissa.

– Tunne tuli yllättäen kuin salama kirkkaalta taivaalta. Sen kokee niin, että huomaa tuijottavansa lapsia ja välillä melkein itkettää, kun tekisi mieli ottaa syliin jonkun tuntemattoman lapsi. Näin vahvaa se on, Viivi muisteli MTV.fille viime vuonna.

(MTV VIIHDE)

Tuoreimmat aiheesta

Viivi Avellán