Yhdysvaltain ensimmäinen nainen Melania Trump saapuu puolisonsa presidentti Donald Trumpin mukana Suomeen huippukokoukseen, jossa Donald Trump ja presidentti Vladimir Putin kohtaavat.
Videolla: Melania Trump katosi julkisuudesta!
Ensi maanantain huippukokouksessa Donald Trumpin ja Vladimir Putinin lisäksi katseet kohdistuvat Trumpin vaimoon Yhdysvaltain ykkösnaiseen Melania Trumpiin.
Erityisen kiinnostavaa on nähdä, mitä vaatevalinnoillaan kohahduttanut nainen on laittanut päälle Suomen-vierailulle.
Rouva Trump tunnetaan kalliista luksusta tihkuvasta tyylistään. Miehensä presidenttiyden myötä nainen kiillotti tyyliään maltillisempaan, konservatiivisempaan, sekä elegantimpaan suuntaan. Ex-malli on jättänyt tyylistään pois isot turkikset, syvät kaula-aukot, paljetit sekä hameet isoilla halkioilla.
Suunnittelijoina ykkösnainen käyttää klassisia huippumerkkejä, kuten Dolce & Gabbanaa, Michael Korsia ja Ralph Laurenia.
Takkikohua edeltäviä erikoisia vaatevalintoja naisella on nähty viime vuoden puolella. Viime syksynä Texasissa riepotteli hurrikaani Harvey. Melania saapui katsomaan vaurioita korkeissa koroissa. Jalkineet saivat tuolloin aikaan pienimuotoisen kohun.
Kesäkuussa 2017 Trump oli vierailulla Italiassa. Nainen kohautti tuolloin pitämällä yllään yli 40 tuhannen euron kukkatakkia. Upean ökytakin oli suunnitellut italialainen merkki Dolce & Gabbana.
MTV Viihde seuraa tiivisti alkuviikon Trumpin vierailua.
Lähteet: SMC, Vogue, Telegraph, Harpersbazaar.