Villisikojen määrä räjähti Suomessa – pelkoa afrikkalaisesta rutosta

Kuvituskuvassa Korkeasaaressa hoidettava villisian porsas.Korkeasaari
Julkaistu 09.02.2018 18:12

MTV UUTISET

Suomen villisikakanta on kasvanut 23,6 prosenttia verrattuna tammikuun 2017 tilanteeseen, kertoo Luonnonvarakeskus tiedotteessaan. Kannan luontaiseksi kasvupotentiaaliksi Luonnonvarakeskus arvioi noin 51,4 prosenttia vuodessa.

Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan Suomessa on yhteensä noin 3 155 villisikaa. Tiheimmillään villisikakanta on itäisellä Uudellamaalla ja Kaakkois-Suomessa.

Luonnonvarakeskuksen mukaan kantaa tulee rajoittaa erityisesti afrikkalaisen sikaruton Suomeen leviämisen ehkäisemiseksi.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa