Talvisurffaus pitää sisällään lukuisia lajeja, joiden maailmanmestaruudesta kisaa vuosittain viitisentoista eri maata. Tänä vuonna kisat uhkasivat jäädä pitämättä Viron heikon jäätilanteen takia, mutta apu löytyi viime tingassa Suomesta.
Vauhtia ja vaarallisia tilanteita on tarjolla Lestijärven jäällä, kun talvisurffauksen MM-kisat siirrettiin pika-aikataululla Virosta Keski-Pohjanmaalle. Viroon ei saatu jäätä, mutta Pohjanmaalta sitä löytyi.
– Tämä on todella kivaa. Tällä hetkellä jää on hyvässä kunnossa, ensimmäisenä päivänä ei vielä ollut aivan täydellistä, mutta nyt on, sanoo virolainen MM-kilpailija Raul Mihkel Anton.
Pikkuinen Lestijärven kunta suostui ottamaan sadan kilpailijan kisat vastaan ja järjesti kaiken kahdessa viikossa.
– Se yllätti kyllä, mutta positiivisesti! Olemme todella kiitollisia paikallisille viranomaisille ja kaikille ihmisille täällä. Kaksi viikkoa on todella lyhyt aika saada aikaan näin iso tapahtuma, sanoo WISSA MM-kisojen tapahtumakoordinaattori Enda Pärisma.
Ruuan ja majoituksen järjestäminen kisajoukkueille oli oma lukunsa, mutta tärkein oli kunnon jää.
– Siellä oli 20-30 senttiä paikoitellen lunta mutta lumet saatiin lykättyä talkoovoimin ja sitten Luoja tuli vielä apuun. Vettä satoi ja se suli kaikki. Sitten jään pinta jäätyi uudestaan ja se on erittäin hyvä nyt. Siitä on saatu kiitosta että jääolosuhteet on aivan mahtavat, sanoo Lestijärven kunnanjohtaja Esko Ahonen.
Kyläläiset ovat enemmän kuin innoissaan tapahtumasta.
– On se hieno homma että täällä syrjäkylälläkin jotain tapahtuu, toteaa lestijärveläinen Markku Hietapakka.