Vladimir Putin dominoi jääkiekko-ottelua – video läpiajomaalista paljasti koomisia piirteitä vastustajien pelaamisesta

17.55183024
Vladimir Putin pelasi jääkiekkoa Sotshissa.
Julkaistu 12.05.2019 10:41

PEKKA KATAJAMÄKI

Venäjän presidentti Vladimir Putin takoi perjantaina Sotshissa pelatussa jääkiekko-ottelussa peräti kahdeksan maalia. Putinin lisäksi ottelussa kiekkoili esimerkiksi Pavel Buren kaltaisia NHL-tähtiä.

LUE MYÖS: Auts, Putin! Presidentin kunniakierros maalikimaran jälkeen päättyi noloon mahalaskuun

Jääkiekon ystävänä tunnetun Putinin ei tarvinnut luultavasti pelätä ottelussa avojään pommeja tai muita koiruuksia. Kaikki eivät muutenkaan jaksaneet puolustaa aivan sata lasissa.

Dimitri Smirnov on julkaissut Twitterissä videon yhdestä Putinin maalista. Siinä vastustajan riveissä pelanneella Arkadi Rotenbergilla olisi ollut hyvä mahdollisuus estää aikeet, mutta hän päätti kääntyä toiseen suuntaan varsin huvittavan näköisesti. Maalivahdin torjuntayritys ei myöskään vakuuttanut kaikkia sosiaalisessa mediassa.

– 55 on järkyttävän hyvä puolustaja, kommentoi eräs sarkastisesti.

– Veskarilla on edessään hyvä ura näyttelijänä, vinoili toinen.

Putinin joukkue voitti ottelun maalein 14–7.

Katso alta video ja yllä mainitut kommentit.




Tuoreimmat aiheesta

Jääkiekko