Voimakas maanjäristys Tiibetissä – uhriluku kasvaa

0:38img
Tältä Tiibetin maanjäristyksen tuho näyttää.
Julkaistu 07.01.2025 05:37(Päivitetty 07.01.2025 16:49)

MTV UUTISET – STT

Etelä-Aasiassa Tiibetin alueella Kiinassa yli 120 ihmistä on saanut surmansa voimakkaassa maanjäristyksessä varhain tiistaina,.

Kiinan valtiollisen uutistoimiston Xinhuan mukaan loukkaantuneita on lähes 200. Uhriluvun odotetaan edelleen nousevan.

Toista tuhatta rakennusta on vaurioitunut järistyksessä.

Kiinan maanjäristyskeskuksen mukaan järistys oli voimakkuudeltaan 6,8. Yhdysvaltain geologinen tutkimuslaitos raportoi voimakkuudeksi 7,1. Järistys iski paikallista aikaa aamuyhdeksän jälkeen Tingrin piirikuntaan.

Sangji Dangzhi, jonka valintamyymälä Tingrissä kärsi pahoja vahinkoja, kuvaili tilannetta hyvin vakavaksi ja kertoi puhelimitse ambulanssien kuljettaneen ihmisiä sairaalaan jatkuvana virtana. 

Dangzhin mukaan paikallisista materiaaleista tehdyt talot ovat heikkorakenteisia ja romahtavat helposti maan järistessä.

Pakkasen odotettiin kiristyvän

Nopealle hätäavulle oli Tingrissä käyttöä, sillä pakkasta oli päivällä kahdeksan astetta ja sen odotettiin illalla kiristyvän lähelle kahtakymmentä astetta.

Järistyksestä kärsineessä Tingrin piirikunnassa asuu noin 62 000 ihmistä, ja se sijaitsee Kiinan puolella Mount Everestiä. Tiibetissä asuu yhteensä noin 3,6 miljoonaa ihmistä.

Järistys ravisteli Tiibetin eteläpuolella Nepalissa pääkaupunki Kathmandua sekä vuoristoalueita Kathmandun pohjoispuolella. Viranomaisten mukaan toistaiseksi tiedossa ei ole vahinkoja tai kuolemia.

Vuonna 2015 lähes 9 000 ihmistä kuoli ja yli 22 000 loukkaantui, kun voimakkuuden 7,8 maanjäristys iski Nepaliin.

Osa järistyksistä havaittiin myös Intiassa Biharin alueella Nepalin eteläpuolella, mutta henkilövahinkoja ei ole raportoitu.

Juttua on päivitetty 7.1.2025 kello 16.46.

Tuoreimmat aiheesta

Maanjäristykset