VPS:lle taas tappio – Kastratilla upea HIFK-debyytti

29252764
Joni Korhonen maalasi HIFK:lle (arkistokuva). Lehtikuva
Julkaistu 25.06.2015 21:29

MTV SPORT - STT

Helsingin IFK aiheutti Vaasan Palloseuralle jo kauden kymmenennen tappion jalkapalloliigassa kukistamalla sen Hietalahdessa maalein 2-0. Maalit tulivat ottelun loppuhetkillä.

Ensimmäinen puoliaika oli molemmilta joukkueilta aneeminen eikä kumpikaan saanut luoduksi yhtään hyvää maalintekopaikkaa. Toiselle puoliajalle IFK tuli uudella ilmeellä, kun vastaavasti kotijoukkueen jalat jäivät koppiin.

Lopullinen ratkaisu saatiin vasta viimeisen kymmenminuuttisen aikana. VPS:n kokoonpanoon loukkaantumisten jälkeen palanneelle Tony Björkille sattui käsivirhe omalla rangaistusalueella, ja pilkun pisti Joni Korhonen ohi maalivahti Henri Sillanpään.

Pari minuuttia myöhemmin vaihtomies Kastriot Kastrati laukoi 2-0-maalin. Melkoinen HIFK-debyytti siis.

- Tämä oli kauden ensimmäinen liigaotteluni ja ensimmäinen maali. Tulimme Vaasaan voittamaan ja sen myös teimme, totesi loukkaantumisten jälkeen liigaan palannut Kastrati.

- Meillä jäivät jalat puoliajalla koppiin emmekä pystyneet vastaamaan vieraitten rynnistykseen. Lisäksi minulle sattui se harmittava käsivirhe, josta tehtiin ottelun voittomaali, harmitteli Björk.  

Tuoreimmat aiheesta

Veikkausliiga